Lumo Energia lopettaa toimintansa

27.07.2022

Sähköyhtiö Lumo Energia lopettaa toimintansa. Yhtiö jatkaa sähköntoimitusta vielä nykyisille asiakkailleen, mutta uusia sopimuksia Lumo Energialle ei ole enää mahdollista tehdä. Lumo Energia myy tällä hetkellä sähköä 70 000 asiakkaalle.

Ylen artikkelissa Lumo Energian toimitusjohtaja Otto Savasti kertoo vaikean markkinatilanteen olevan syynä toiminnan lopettamiselle. Sähkömarkkinoiden vaikea ennustettavuus ja tulevaisuuden näkymien epävarmuus johtivat päätökseen toiminnan lopettamisesta.

Neuvottelut toiminnan myynnistä kesken

Lumo Energialla on ollut toimintaa Suomen lisäksi myös Ruotsissa. Ruotsin yhtiö on myyty jo uudelle toimijalle, mutta Suomen toimintojen osalta neuvottelut ovat vielä kesken. Savasti toivoo, että Suomen toimintojen kaupat tulevat päätökseen elokuun aikana, ja että asiakkaat saadaan siirrettyä uuteen yhtiöön.

Toistaiseksi Lumo Energian nykyisille asiakkaille sähköä myydään normaaliin tapaan. Uusia sopimuksia yhtiön kanssa ei kuitenkaan voi enää tehdä, eikä nykyiset asiakkaat voi vaihtaa sopimusta toiseen Lumo Energian sopimukseen.

Lumo Energia tiedottaa nykyisille asiakkaille lisää, kun tiedotettavaa on ja nykyisten asiakkuuksien tuleva tilanne selviää.

Lumo Energian sähkösopimuksia oli myynnissä myös Sahkon-kilpailutus.fi -sivustolla.

Lähteet

Jälleen yksi sähköyhtiö nurin: 70 000 asiakkaan Lumo Energia lopettaa toimintansa, asiakkaiden kohtalosta ei varmuutta – Yle.fi

Halvin sähkösopimus minuutissa.

Suomessa sähköenergiaa voi tänä päivänä ostaa miltä tahansa sähköyhtiöltä, asuinpaikasta riippumatta. Kilpailuta nyt sähkösopimukset sivustollamme hetkessä ja säästä jopa 50% sähköenergian hinnassa.