Oomi Energia Oy

Yhteystiedot

postiOsoite

Oomi Oy

Karhumäentie 3

01530 Vantaa

Sähköposti

-

Puhelinnumero

09 2522 1122

Vertaa eri yhtiöiden sähkösopimukset

Oomi Energia

Suomen sähkömarkkinoiden uusimpia tulokkaita on Oomi Energia, joka aloitti toimintansa vuonna 2020. Yhtiö sai alkunsa, kun liuta jo tunnettuja sähköyhtiöitä alkoi tekemään yhteistyötä. Näihin kuuluivat muun muassa Vantaan Energia, Lahti Energia ja Porin Energia. Yhteensä näitä yrityksiä oli yhdeksän ja ne sijoittuvat ympäri Suomen aina Vantaalta Tornioon. Näin ollen syntyi koko Suomen sähköyhtiö, jolla on yhteensä 1059 vuotta kokemusta sähkön myynnistä.

Uuden sähköyhtiön perustamisella tavoiteltiin ennen kaikkea hintojen kurissa pitoa, mikä helpottuu huomattavasti, kun siihen on isommat hartijat ja ne levittäytyvät pitkin maata. Lisäksi Oomi haluaa olla entistä asiakaslähtöisempi sähköyhtiö: vaikka sen pääkonttori sijaitsee Vantaalla, sillä on toimipisteitä pitkin Suomea, jossa pääsee tarvittaessa ihmisen juttusille.

Koska Oomi sai alkunsa useiden jo olemassa olevien sähköyhtiöiden fuusiosta se kasvoi välittömästi Suomen suurimpien sähköyhtiöiden joukkoon: Oomilla on hieman yli 400 000 asiakasta.

Oomi Energia ja vastuullisuus

Oomin sähkö on tuotantotavaltaan monipuolista, ja jakautuu melko tasan kolmeen yhtä suureen lohkoon: ydinvoimalla tuotetaan 37,43 %, fossiilisilla ja turpeella 29,47 % ja uusiutuvilla 33,1 % yhtiön sähköstä.

Oomi markkinoi itseään hyväntuulisena sähköyhtiönä, ja tekeekin monipuolista yhteistyötä erilaisten järjestöjen kanssa toimien muun muassa urheilujärjestöjen sponsoreina. Sponsorihakeminen on tehty helpoksi yhtiön sivuilta löytyvän lomakkeen avulla ja sponsoroinnin ehdot ovat hyvin läpinäkyvät.

Mikäli sinua kiinnostaa aurinkopaneelit ja niiden asennus kotiisi, Oomi auttaa sinua myös tässä. Oomin kautta voit saada aurinkopaneelit katollesi – myös osamaksulla. Toisin kuin yleensä luullaan, Suomen puolipilvinen sää ei ole este aurinkopaneelien käytölle. Itse asiassa tällainen ympäristö on varsin optimi aurinkopaneeleille, kun haluaa niiden tuottavan tasaisesti energiaa. Oomin asiakkaat voivat myös myydä kaiken ylituotantonsa Oomille. Tästä tehdään aina erillinen sopimus yhtiön kanssa ja monista muista sähköyhtiöistä poiketen Oomi ei edellytä, että sinulla olisi heidän kanssaan sähkösopimus. Oomin asiakkaat voivat kylläkin myydä ylituotantonsa Oomille parempaan hintaan.

Oomin kautta on myös mahdollista saada sähköautojen latauspiste oli kyseessä sitten omakotitalo, taloyhtiö tai yritys. Nämä lautauspisteet ovat niin sanottuja älylatureita, eli autoilija pystyy kännykän avulla säätämään lataustehoa ja ajastamaan sen omien tarpeidensa mukaan. Lisäksi laturi vaatii sovelluksella tunnistautumisen, jotta laturia käyttävät ainoastaan ne, joilla on siihen oikeus.

Oomin sähkösopimukset

Nykyisellään Oomilla on tarjolla kuusi erilaista sähkösopimusta, jotka mukailevat muidenkin yhtiöiden tarjontaa melko hyvin: tarjolla on niin toistaiseksi voimassa olevia kuin määräaikaisiakin sopimuksia. Lisäksi löytyy kiinteähintaisia ja sähkön markkinahintaa seuraavia sopimuksia.

Kuluttajalle myytävä sähkö on sopimuksissa oletusarvoisesti sekasähköä, mutta asiakas voi päivittää sopimuksensa lisäpalvelulla siten, että se on täysin uusiutuvaa. Lisäpalvelu on perusmaksuun lisättävä 3,90 €/kk maksu, joka takaa, että sähkösi on täysin vesi-, tuuli- ja aurinkovoimalla tuotettu.

Toinen Oomin tarjoama lisäpalvelu on vaihtoturva, jonka avulla määräaikaisen sähkösopimuksen tehneet henkilöt voivat vaihtaa sopimusta kesken sopimuskauden, jos vastaan sattuukin tulemaan halvempi Oomin tarjous.

Puolet Oomin sopimuksista on niin sanottuja pakettisopimuksia, joissa kotiin tehdään kiinteähintainen toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Sähkön hinta on helposti mieleen jäävä tasaluku, ja tuohon hintaan saa käyttää sähköä rajattomasti tiettyyn kulutuskattoon saakka. Hinta nousee sitä mukaan, mitä korkeammalle tuon kulutuskaton haluaa itselleen asettaa, ja Oomi tarjoaa S-, M- ja L-kokoisia paketteja. Näistä Oomi suosittaa S-pakettia, jossa kulutuskatto on 1000 kWh/vuosi, opiskelijoille.

Toisin kuin monet muut sähköyhtiöt, Oomi ei veloita paperisesta sähkölaskusta yhtään mitään. Laskun voi saada myös sähköpostiin tai e-laskuna.

Löydä halvempi sähkösopimus alle viidessä minuutissa.

Suomessa sähköenergiaa voi ostaa miltä tahansa sähköyhtiöltä, asuinpaikasta riippumatta. Kilpailuta nyt sähkösopimukset sivustollamme hetkessä ja säästä jopa 50% sähköenergian hinnassa.