Haminan Energia Oy

Yhteystiedot

postiOsoite

Haminan Energia Oy

Reutsinkatu 12

49400 Hamina

Sähköposti

asiakaspalvelu@haminanenergia.fi

Puhelinnumero

05 460 10610

Vertaa eri yhtiöiden sähkösopimukset

Haminan Energian juuret johtaa vuoteen 1901, jolloin Haminan kaupungin sähkölaitos perustettiin. Alkuaikoina laitoksen toiminta oli vahvasti painottunut paikalliseen toimintaan; pääosin Haminan kaupunkin ja sen ympäristön sähköistämiseen.

Haminan energialaitoksen yhtiöittäminen tapahtui vuonna 1994, johtuen alalla vallinneesta murroksesta. Näin ollen vuonna 1994 perustettiin Haminan Energia Oy, joka on kokonaan Haminan kaupungin omistuksessa. Yhtiöittämisen jälkeen liiketoimintaa alettiin kehittää, jonka johdosta vuonna 1998 perustettiin verkkojen rakentamiseen ja urakointiin keskittynyt yhtiö Kymertek Oy. Kymertekistä 60% myytiin Eltel Networksille 2003.

Nykyään Haminan Energia on Haminan alueella paikallisesti palveluja tarjoava energiayhtiö, jonka ydintoimintoihin kuuluvat sähkön ja maakaasun jakelu sekä myynti, kaukolämmön jakelu, tiedonsiirtopalvelut, teollisuuden energiapalvelut ja maakaasu.

Haminan Energialle kuuluu Haminassa sijaitsevat viisi tuulivoimalaa, joilla yhtiö tuottaa myymäänsä sähköä.

Sähkösopimusten tilaamisen suhteen Haminan Energia voi vaikuttaa hämmentävältä – nettisivuilla ei mainita mitään sopimuksen tilaamisesta, eikä sopimusta voi tilata nettisivujen kautta. Haminan Energian sähkökaupasta vastaakin erillinen yhtiö, Karhu Voima. Karhu Voima on Haminan Energian ja Kotkan Energian perustama yhtiö, joka tosin siirtyi KSS Energian omistukseen 1.4.2020. Omistuksen siirtymisestä huolimatta Karhu Voima vastaa edelleen Haminan Energian ja Kotkan Energian laskutuksesta ja asiakaspalvelusta.

Halvin sähkösopimus minuutissa.

Suomessa sähköenergiaa voi tänä päivänä ostaa miltä tahansa sähköyhtiöltä, asuinpaikasta riippumatta. Kilpailuta nyt sähkösopimukset sivustollamme hetkessä ja säästä jopa 50% sähköenergian hinnassa.